tiistai 14. tammikuuta 2020

Manteliton mantelilaskiaispulla ja tipaton tammikuu


Elämältäni katosi juuri pohja tai ainakin mureni sen vaivoin rakennettu perusta. Luin näet Iltapäiväsjulkaisun lööpistä, ettei mantelilaskiaispullassa aina olekaan mantelia. Siis mitä? Kohta vissiin väittävät, ettei runebergintortussa ole Runebergiä alkuunkaan. (Vanha on vitsi, mutta myönnä; sentään ajankohtainen kerran vuodessa.)








Mikään ei ole enää pyhää. Paitsi että käytän yhä kahvissa punaista maitoa. Se on ja pysyy, sanoi terveyssisar tarkastuksessaan mitä tahansa. Rasvaista, verisuonet tukkivaa eläinperäistä laardia virtaa kolesterolilääkityksestä kieltäytyneen ruumiini putkistossa, kunnes takertuu tukkimaan jonkin oleellisen ja tulee kerrasta loppu univelalle. Siihen ei puututa. 


Terveystarkastukset ovat muuten eri vänkiä tapahtumia. Otetaan sokerit ja rasvat, tarkastetaan paheet, käydään läpi nukkuminen, suolen toiminta ja paino. Pituutta ei tarvitse enää näillä vuosirenkailla mitata. Vissiin uskovat jo. Kiloja on aina liikaa vyötäröllä ja liian vähän lihaksissa. Paheitakin on ilmeisesti edelleen, sillä miten muuten selittyy vyötärö? 

Terveyssisar ehdotti minulle tipatonta tammikuuta. Olen nyt kokeillut sitä 14 vuorokautta. En huomaa eroa. Ehkä se johtuu siitä, etten juonut sitä ennenkään? 



Juomattomuutta saa muuten aina selitellä. Esim. kun katsoo televisiota illalla sohvalla, saa lapsille olla koko ajan perustelemassa, miksi meillä ei olla kännissä koko ajan. Jarenkin porukat vetää, miks te ette voi? Siis ihan kaikki juo, vähäks ootte noloja. Tilanteeseen saattaa vaikuttaa, että Jaren porukat juovat itsensä aina ns. kivaksi. Eli antaa mennä Elluleenille yöksi keskellä viikkoa ja tilaa Tekantista ihan saatanallisen kalliit valot mopoon. Minä juon vain erityistilanteissa, kuten yksin kylpyhuoneen lattialla kippurassa itsesäälisenä tiistai-iltana, kun pomo syytti kopiokoneen tukoksesta. Mitäs minä tiesin, ettei sillä voi laminoida tuorekelmua? 







Yksinjuomisesta ei saa muuten vitsailla. Tammikuussa ei kannata vitsailla juomisesta oikein missään tilanteessa, sillä osalla porukasta hirttää samantien kiinni. Niillä on kova jano ja kalenterissa vielä yli puolet jäljellä. 


En ole oikein ikinä perustanut tammikuun tipattomista. Kuuriluontoista juomattomuutta harrastavat eniten he, joiden ei tarvitsisi. Ja sitä kansanosaa, jonka pitäisi, ei viinalakot paljon heiluta. Sitten ovat toki nenänvalkaisijat, joiden viinanmärkä joulukuu vaatii balanssin, jotta loput 10 kk voi tissutella tasaisesti. Maksa menee muuten vallan sekaisin. 




Lopuksi aiheeseen runo, joka yhdistää kauniilla tavallla edellä mainut: 

Manteleitta pullaa vaan
vedä maha kallelaan
vaan viinaa älä juo tammikuussa
muuten maistuu sulla veri suussa
kun vaimo tietää saa




Noin, hyvää jotainpäivää mussukat! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei kiitos!