Kissapelko

Anteeksi, mihin saa valittaa, kun siellä nyt sataakin lunta? Piti olla plussaa ja vesisadetta ja rapaa koko tammikuu. Koirien kanssa sellainen on erityisen kätevää. 



En ole kissaihminen. Tämän voi sanoa vielä, kas kun blogi ei ole saavuttanut julkisuutta ja kunniaa. Kissaihmiset ovat näet hanakoita loukkaantumaan. Minua loukkasi kerran, että silloisen kerrostalohuussini rappaukäytävässä oli kissa. Ei, en ole allerginen. Olen pelokas. Kissapelkoisista sanotaan kaikenlaista. Kuten että he eivät ole sinut sielunsa kanssa, karttavat alitajuisia merkkejä ja viestejä sun muuta. Mielestäni kissapelko kertoo lähinnä siitä, että pelkää kissoja. Se oli muuten iso kissa ja hirveän kesy. Kerrostalossa asuvat kissat ilmeisesti ovat kesyjä kaikki, sillä harva saa villikissan kiinni. Vielä harvempi pitää villikissoja kaupunkiasunnossa. Se iso kissa seistä möllötti oveni takana, kun olin tulossa asunnosta ulos, johon se ihan selvästi oli tulossa sisään. Meillä oli siinä ilmeinen eturistiriita. 

Tein kuten kuka tahansa aikuinen järkevä ihminen. Kiljaisin ja vedin oven kiinni. Ovisilmästä sitä sitten aikana tuijottelin, kunnes kyllästyi ja meni kiusaamaan jotain toista tai vähemmän pelokasta. 


Lapsena toin kulkukissoja kotiin. Annoin niille maitoa ja metwurstia. Tein pesän pyykkikoriin. Ne eivät arvostaneet ponnistelujani mitenkään, vaan halusivat pikemminkin ulos hetken haisteltuaan ja puskettuaan reviiriään sohvankulmiin. Ehkä siksi pelkään kissoja. Ehkä pelkään kaikkia, jotka eivät osaa arvostaa anteliaisuutani ja ponnistelujani heidän parhaakseen. Ei. En minä kyllä heitä pelkää. Korkeintaan nau'un selän takana. 

Lopuksi arvoitus. Mikä on musta, kulmikas, pehmeä ja sileä, mutta siinä on uurteita ja se kasvaa korkealla, mutta ei näy tavallisilla kiikareilla? 

En minä tiedä. Siksi kysyinkin sinulta. Kaikkien arvanneiden kesken arvotaan vasemman jalan valkoinen tennissukka.