Oletko koskaan köömarketin vihannesosatolla viihdyttänyt itseäsi aivastelemalla tomaatteihin? En minäkään. Mutta varmuuden varalta kaivan kaikki punnittavat tuotteeni mahdollimman peräsyvältä. Aivastus ei tosin ole ainoa todennäköinen eriteportti lautaselleni, sillä sitäkin varmemmin joku syyläkäsi on lääppinyt noin kahdeksaatoista miltei täydellistä, ennen kuin on tehnyt ostopäätöksen kahdesta.
Olin muinoin syntymäpäivillä (sukulaislapsi, nimi ei muutettu), jossa päivänsankari puhalsi ansaitusti kakusta kynttilät. Ja voi että ja miten kumma, kun tulikin samalla aivastus! Nenästä tervehtivät räkävanat sentään jarruttivat ylähuulelle, mutta 120 km /h ampaissut pärske kuorutti kakun taatusti muullakin, kuin kermavaahdon uittamilla nonparelleilla. Jotka muuten ovat saatanasta seuraavat.
Kysymys, kuka haluaa kakkuunsa vaikka näitä?
Ei. Nyt kyseessä ei ole se kiva ja värikäs nonparellisilppu, johon voi kastaa pehmiksen valistuneessa jäätelöbaarissa. Tässä on tuote nimeltä ISOT nonparellit. Että jos vihaa vaikka Sirkkairmeliä (86v) voi leipoa syntymäpäivätorttuun kourallisen heitä ja odottaa pahaenteistä kireää rääkäisyä, joka tapahtuu kun Sirkkairmelin kaksi jäljellä olevaa omaa hammasta rasahraa halki. Vanhojen ihmisten rasahtelussa ei ole mitään hauskaa. Älä laita näitä kakkuusi.
Vanhukset eivät muuten koskaan käytä sanaa "vittu". Tai ainakaan oikeassa kontekstissa. Nyt halkes vittu hammas. Tai ai vittu, mikä vittu se oli? Ainakaan vanhainkodissa ei koskaan kuullut moista. Tiedän, sillä olen ollut sellaisessa töissä. Yövuorot olivat varsin mielenkiintoisia. Ei puhettakaan pikkutorkuista päivähuoneen kroonikkosuojavuoratulla sohvalla, ihmishilseinen kutittava villapeitto hiostavan työpuvun päällä. "Harhailu" sai sanaksi aivan uuden ulottuvuuden. Oletin sen ennen tarkoittaneen vain vuosiani väsähtäneenä sähköjäniksenä elämän ihmemaassa, josta puuttuu kokonaan se ihme. Että johan on perkeles, jos ei harhailusta saa tarpeekseen edes vanhana ja kokonaisen lauseenmuodostuskyvyn kadottaneena!
Kun minulle tulee ehtoo, en puhu mitään, murahtelen. Sillä tavoin voi kommunikoida ihmeen rikkaasti ja monta lausetta peräjälkeen vaihtamatta edes äänialaa. Ainakin useimmiten ymmärrän mitä tuo teinixi tahtoo ylipitkän otsatukkansa alta sanoa. Teinimurhatelu on hyvä opetella siksikin, että kyseessä on sukupolvi joka hoitaa seuraavan kuivitukset ja pullan mössäämisen iltapäiväkahviin. Yhteinen kieli on erityisen kätevä, jos kakki kirvelee puntissa jo neljättä tuntia.
Tänään on viikonloppu. Toiset väittävät, että perjantai, mutta omani alkoi jo. Korkkaan pullon Sinolia sen kunniaksi.
Tsau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei kiitos!