keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Olen selkä


Täällä taas. Olin...ööö...vankilassa. No en ollut. Sairastuin, tervehdyin ja parannuin. Jälkimmäinen tosin saattaa olla tulkinnallinen käsite. Siinä meni kuukausi poikineen, mutta nyt olen minä vol2. Vähän isommilla silmäpusseilla. 







Poissaoloni aikana on tapahtunut vaatimattomasti vain yksi helvetin ahdistava pandemia. Ja vissiin yhden diktatuurivaltion päämiehen kuolema, jota en aio ääneen sanoa (koska ne kuuntelee). Mutta mitäs näistä. Diktatuurivaltion päämiehen oletettu kuolema tai vähintäänkin vegetatiivinen tila ei kyllä ravista maailmaani millään tavalla. Korona sen sijaan vähän tekee niin. Tuosta kun ottaa kaunistelun pois, jää jäljelle vain piste. 


Niin anteeksi, kuinka paljon ihmistä voi vituttaa kuuden viikon koomailu? 


Melkein jaksoin ladata kotijumppaohjelman interwebistä. Melkein. Nallekin jäi laittamatta ikkunaan. Ja ne positiiviset tsemppiviestit Facenbookkiin, joissa ylvistellään yhdessä selviämistä ja muuta söpöistä höttöä. Tietenkin tästä selvitään, paitsi tietty ne jotka kuolee. Kuten Kim Jo... shhh! Se ei kyllä delannut koronaan. Se kiskas vissiin sydärin kolkytkuusvee. Koska karma. 





(Kuvan kenguru ei liity tarinaan.)




Tämän tarkoituksettoman löpinän merkitys oli ilmoittaa olevani selkä, eliskä back. Voitte lakata ikävöimästä. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei kiitos!